Päätöksenteko ja valmistelu Tiedekunnan keskitetyt palvelut Rekrytointi

Yhteystiedot

Lääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Tukholmankatu 8 B, 5. ja 6. krs
PL 20
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

p. +358 9 1911
f. +358 9 191 26638

Alma-intranet

Tiedekunnan valmistelevat elimet 2010–2013

Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 16.2.2010. Toimikuntien kokoonpanoa täydennetään vielä kevään 2010 aikana.

Lisäksi on HUS:n ja tiedekunnan solmiman sopimuksen mukaan asetettiin jokaista ns. yhteisvirkaa varten yhteinen virantäyttötyöryhmä. Dekaani on asettanut työryhmiä valmistelemaan myös muita virkavaaleja.

Lääketieteen perustutkinnon suunnittelutoimikunta

- vastaa perusopetuksen jatkuvasta suunnittelusta, koordinoinnista ja kehittämisestä
- valmistelee opetussuunnitelmat ja pysyväismääräykset laitosten johtoryhmien esitysten pohjalta

Jäsenet
  • professori Anne Pitkäranta, opetuksesta vastaava varadekaani puheenjohtajana
  • dosentti Timo Kuusi, TUKEn johtaja
  • dosentti Tom Pettersson, ruots. koordinaattori
  • yliopistonlehtori Heikki Hervonen, biolääketieteen laitoksen edustaja
  • kliininen opettaja Mirja Puolakkainen, kliinisteoreettisen laitoksen edustaja
  • professori Kaisu Pitkälä, kliininen laitos
  • professori Pauli Puolakkainen, kliininen laitos
  • kliininen opettaja Erik Qvist, kliininen laitos, ruotsinkielisen linjan edustaja
  • yliopistonlehtori Ossi Rahkonen, Hjelt-instituutin edustaja
  • opetushoitaja Maarit Raukola, kliininen laitos
  • professori Veli-Jukka Uitto, hammaslääketieteen edustaja
  • yliopistonlehtori Kimmo Suomalainen, hammaslääketieteen koulutuksen koordinaattori
  • pedagoginen yliopistonlehtori Eeva Pyörälä, TUKE
  • Johannes Kärkkäinen, suomenkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Antti Eranti, suomenkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Anna Heino, suomenkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Kari Heinonen, suomenkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Joonas Rautavaara, suomenkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Nina Mars, ruotsinkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Karin Stenius, ruotsinkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Johnny Sundholm, ruotsinkielisten opiskelijoiden edustaja
  • Aleksi Haapanen, hammaslääketieteen opiskelijoiden edustaja
Työtehtävien puolesta
  • opintoasianpäällikkö Petra Wickholm, sihteeri
  • opintoasiainsuunnittelija Eeva-Liisa Saarinen
  • opintoneuvoja Laura Kurkisuo (suomenkielinen opintoneuvoja)
  • opintoneuvoja Walter Federolf (ruotsinkielinen opintoneuvoja)

Lääketieteen peruskoulutus »»

Takaisin sivun alkuun

Hammaslääketieteen perustutkinnon suunnittelutoimikunta

- vastaa hammaslääketieteen opintojen suunnittelusta ensisijaisesti kliinisen vaiheen osalta

Jäsenet
  • professori Veli-Jukka Uitto, puheenjohtaja
  • yliopistonlehtori Marja Ekholm
  • yliopistonlehtori Anja Kotiranta
  • yliopistonlehtori Janna Waltimo-Sirén
  • yliopistonlehtori Hanna Thorén
  • Lina Julkunen, opiskelijoiden edustaja
  • Mikko Nieminen, opiskelijoiden edustaja
  • Piritta Houttu, opiskelijoiden edustaja
  • Sanna Petäjä, opiskelijoiden edustaja
Työtehtävien puolesta
  • Seija Seppänen,sihteeri
  • Petra Wickholm, opintoasiainpäällikkö
  • Kimmo Suomalainen, hammaslääketieteen koulutuksen koordinaattori
  • Siv Rönnberg, ruotsinkielisen linjan tuutoropettaja
  • opintoneuvoja Kaisa Pajunen
  • Ylihammaslääkäri Pirkko-Liisa Tarvonen ja kliininen opettaja Telle Salmela (Helsingin kaupunki)

Hammaslääketieteen peruskoulutus »»

Takaisin sivun alkuun

Valintatoimikunta, lääketiede ja hammaslääketiede

- vastaa lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden valinnasta.

  • professori Jarkko Hietanen, puheenjohtaja, varajäsen professori Satu Alaluusua
  • professori Anne Pitkäranta, varajäsen kliininen opettaja Lena Sjöberg-Tuominen
  • professori Peter Holmberg, fysiikan vastuuhenkilö, varajäsen tutkija Veli-Matti Tiainen
  • professori Tari Haahtela, varajäsen professori Timo Tervo
  • professori Ari Harjula, lääketieteen koulutusohjelman suomenkielinen edustaja, varajäsen professori Aila Tiitinen
  • professori Ilari Paakkari, lääketieteen koulutusohjelman ruotsinkielinen edustaja, varajäsen professori Johan Eriksson
  • professori Kristiina Wähälä, ML-tdk, kemian vastuuhenkilö, varajäsen dosentti Jorma Koskimies
  • dosentti Kirsi Sainio, biologian vastuuhenkilö, varajäsen yliopistonlehtori Liisa Peltonen
  • yliopistonlehtori Kimmo Suomalainen, varajäsen pedagoginen yliopistonlehtori Mirja Ruohoniemi, eläinlääk. tdk
  • Juuso Väisänen , varajäsen Lauri Kavaja, suomenkielinen lääketieteen opiskelijoiden edustaja
  • Johan Sanmark, varajäsen Karin Stenius, ruotsinkielinen lääketieteen opiskelijoiden edustaja
  • Yunting Chen, varajäsen Antti Rissanen, hammaslääketieteen opiskelijoiden edustaja
Työtehtävien puolesta
  • opintoasiainsuunnittelija Niina Tapanainen, sihteeri

Peruskoulutuksen opiskelijavalinta »»

Takaisin sivun alkuun

Ruotsinkielisen koulutuksen työryhmä

Työryhmän tehtävänä on suunnitella, kehittää ja koordinoida ruotsinkielistä opetusta tiedekunnassa yhteistyössä perustutkintojen suunnittelutoimikuntien kanssa.

Jäsenet
  • professori Johan Eriksson, puheenjohtaja
  • professori Carl Gustaf Nilsson
  • professori Yrjö Konttinen
  • professori Ilari Paakkari
  • professori Pertti Panula
  • professori Eija Kalso
  • professori Christian Lindqvist
  • professori Mikael Knip
  • yliopistonlehtori Nils Bäck, biolääketieteen laitos
  • yliopistonlehtori Nina Peitsaro, biolääketieteen laitos
  • kliininen opettaja Jesper Ekelund, kliininen laitos
  • kliininen opettaja Ilmo Leivo, kliinisteoreettinen laitos
  • kliininen opettaja Nina Lindfors, kliininen laitos
  • kliininen opettaja Lena Sjöberg-Tuominen, kliininen laitos
  • kliininen opettaja Tom Scheinin
  • kliininen opettaja Tom Pettersson, koordinaattori
  • yliopisto-opettaja Siv Rönnberg
  • Ellen Hallvar, opiskelijoiden edustaja
  • Hugo Pipping, opiskelijoiden edustaja
  • Johnny Sundholm, opiskelijoiden edustaja
  • Jonathan Öhrman, opiskelijoiden edustaja
  • Ina Rönnberg, hammaslääketieteen opiskelijoiden edustaja
Työtehtävien puolesta
  • opintoasiainpäällikkö Petra Wickholm, sihteeri
  • opintoneuvoja Walter Federolf

Ruotsinkielinen opintolinja lääketieteen peruskoulutuksessa »»

Takaisin sivun alkuun

Tiedekunnan kansainvälisen opetuksen ja tutkimuksen koordinaatioryhmä

Koordinaatioryhmän tehtävät (alk. 20.4.2011): päätösten, kuten yhteistyösopimusten, valmistelu, strategian käsittely, englanninkielisen opetuksen ylläpito ja kansainvälisen liikkuvuuden laadun varmistus.

Jäsenet
  • professori, varadekaani Eija Kalso, pj.
  • professori, opetuksesta vastaava varadekaani Anne Pitkäranta
  • professori, tutkimuksesta vastaava varadekaani Hannu Sariola
  • lääketieteen kansainvälisen opetuksen koordinaattori, dosentti Raili Kauppinen, vpj.
  • hammaslääketieteen kansainvälisen opetuksen koordinaattori, dosentti Kimmo Suomalainen
  • Transmed- koordinaattori, yo-lehtori Tiina Immonen
  • tieteellisen jatkokoulutuksen edustaja, dosentti Pentti Tienari
  • ammatillisen jatkokoulutuksen edustaja
  • opiskelija Ville Salminen, lääketieteen suomenkielinen koulutusohjelma
  • opiskelija Michaela Wilkman, lääketieteen ruotsinkielinen koulutusohjelma
  • opiskelija Yunting Chen, hammaslääketieteen koulutusohjelma
  • opiskelija Kaisa Manninen, Translationaalisen lääketieteen maisteriohjelma
Työtehtävien puolesta
  • opintoasiainsuunnittelija (peruskoulutuksen opiskelijavalinnat ja kansainväliset asiat)

    Niina Tapanainen, sihteeri

Takaisin sivun alkuun

Translationaalisen lääketieteen maisteriohjelman ohjausryhmä

Vastaa translationaalisen lääketieteen maisteriohjelman opintojen suunnittelusta ja kehittämisestä sekä ohjelman opiskelijavalinnasta.

  • professori Olli Jänne, puheenjohtaja
  • professori Esa Korpi, Biolääketieteen laitos (varapuheenjohtaja)
  • ohjelman vastuuprofessori Dan Lindholm
  • professori Mikael Skurnik, Kliinisteoreettinen laitos
  • professori Timo Otonkoski, Kliininen laitos
  • professori Tomi Mäkelä, Biotekniikan instituutti
  • professori Antti Sajantila, Hjelt-instituutti
  • dosentti Heikki Koistinen, Kliininen laitos
  • dosentti Marjukka Myllärniemi, Kliininen laitos
  • jatko-opiskelija Jussi Sane, Kliinisteoreettinen laitos
  • opiskelija Mikko Myllynen (varajäsen: Kaisa Manninen)
  • yliopistonlehtori Tiina Immonen, ohjelman koordinaattori
Työtehtävien puolesta
  • opintoasiansuunnittelija Eeva-Liisa Saarinen, sihteeri
  • opintoasiainsuunnittelija Niina Tapanainen, opiskelijavalinnat
  • opintoasiainpäällikkö Petra Wickholm
Takaisin sivun alkuun

Tutkimusneuvosto

Tutkimusneuvosto toimii tutkimuksen aseman vahvistamiseksi, tutkijan urakehityksen edistämiseksi ja tutkimusedellytysten parantamiseksi. Se käsittelee ja valmistelee tutkimus- ja tutkijankoulutusstrategiaan, tutkimusrahoitukseen ja tutkimuksen arviointiin kuuluvia asioita tiedekuntaneuvoston ja dekaanin päätettäväksi.

Tutkimusneuvosto käsittelee ja tekee esityksiä mm. seuraavista aiheista: tutkimuksen infrastruktuurin (mm. palveluyksiköt, laitehankinnat) kehitys yhdessä yhteistyöorganisaatioiden kanssa; pooliprofessuurit, Visiting Professors, ja muut rekrytointimahdollisuudet; täydentävän rahoituksen seuranta; tutkimukseen ja tutkijankoulutukseen ohjattu resursointi ja käytön seuraaminen; tutkijankoulutuksen periaatteet; tutkimuksen arviointi; tiedekunnan tutkimusohjelmien valinta; tutkimustilojen käyttöperiaatteet.

Tutkimusneuvoston jäseniä valittaessa on pyritty kattamaan tiedekunnan tutkimusalueita laajasti. Lisäksi on pyritty huomioimaan tiedekunnan tutkijakoulut sekä tutkimuksellisesti tärkeät yhteistyöorganisaatiot ja yliopiston elimet. Puheenjohtajana toimii tutkimuksesta vastaava varadekaani.

Jäsenet
  • varadekaani Hannu Sariola, puheenjohtaja
  • professori Olli Kallioniemi, Suomen molekyylilääketieteen instituutti
  • professori Marjatta Leirisalo-Repo, kliininen laitos (31.3.2012 asti)
  • professori Sirpa Leppä, kliininen laitos (1.4.2012 alkaen)
  • professori Pauli Puolakkainen, kliininen laitos
  • professori Olli A. Jänne, Biomedicum Helsinki, biolääketieteen laitos
  • professori Jaakko Kaprio, Hjelt-instituutti
  • professori Lasse Viinikka, HUS tutkimusjohtaja
  • professori Jorma Keski-Oja, kliinisteoreettinen laitos, tutkimusohjelmat, HUS/HUSLAB-tutkimus ja opetus, tutkijalääkäriohjelma
  • professori Elina Ikonen, biolääketieteen laitos, hallitus
  • professori Jarkko Hietanen, hammaslääketieteen laitos, HY lääketieteen rahastot
Työtehtävien puolesta
  • asiantuntijasihteeri: dosentti Hannele Laivuori
  • sihteeri: tiedesihteeri Katja Juntunen

Tutkimus »»

Takaisin sivun alkuun

Tohtoritoimikunta

Tohtoritoimikunta valvoo tohtorin tutkinnon suorittamista. Sen tehtävinä on:

  • käsitellä tieteellisten jatkotutkintojen hakemukset ja rekisteröidä tutkinnon suorittajat, ohjaajat ja seurantaryhmän jäsenet
  • esittää tiedekuntaneuvostolle väitöskirjojen esitarkastajat ja vastaväittäjät
  • käsitellä tutkintoon vaadittavat opintosuoritukset sekä opintosuoritusten vastaavuuskysymykset

Toimikunnan jäseniä valittaessa on otettu huomioon eri tutkimusalat ja pyritty kattamaan ne mahdollisimman monipuolisesti.

Jäsenet
  • dosentti Pentti Tienari, puheenjohtaja, kliininen laitos, neurologia
  • professori Antti Pertovaara biolääketieteen laitos, fysiologia
  • dosentti Petteri Arstila, kliinisteoreettinen laitos, bakteriologian ja immunologian osasto
  • dosentti Sampsa Hautaniemi, tutkimusohjelmayksikkö, genomibiologia
  • dosentti Jussi Merenmies, kliininen laitos, lastentaudit
  • dosentti Helena Isoniemi, kliininen laitos, Elinsiirtotoimisto
  • dosentti Raili Kauppinen, Kliininen laitos, endokrinologia
  • professori Eero Lahelma , Hjelt-instituutti, kansanterveystieteen osasto
  • dosentti Timo Partonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
  • dosentti Ville Pettilä, Kliininen laitos, anestesiologia
  • professori Kaisu Pitkälä (varapj) , kliininen laitos, yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osasto
  • professori Olli Ritvos, kehitys- ja lisääntymisbiologian ohjelma
  • professori Petri Salven, biolääketieteen laitos, syöpäbiologia
  • professori Timo Sorsa, Hammaslääketiede
  • jatko-opiskelijoiden edustaja LL Elina Hakonen
Varajäsenet
  • professori Johan Eriksson, kliininen laitos, yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osasto
  • professori Veli-Jukka Uitto, hammaslääketieteen laitos
Työtehtävien puolesta
  • tiedesihteeri Katja Juntunen
  • opintoasiainsuunnittelija Tiina Himanen

Tohtorin tutkinnot »»
Tutkijakoulut »»

Takaisin sivun alkuun

Tutkijalääkärikoulutusohjelman johtoryhmä

Tutkijalääkärikoulutusohjelman johtoryhmä on tiedekunnan valmisteleva elin, joka muodostuu tutkijakoulujen ja lääketieteen eri osa-alueiden edustajista sekä tutkijakoulutettavista. Johtoryhmän jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Johtoryhmä toimii yhteistyössä lääketieteen ja hammaslääketieteen perustutkintojen suunnittelutoimikuntien sekä tohtoritoimikunnan kanssa. Sen tehtävänä on hoitaa koulutusohjelman opiskelijoiden valinnat, vahvistaa koulutettavien ohjaajat sekä rahoitussuunnitelmat, tehdä päätöksiä seurantaryhmien suositusten pohjalta, nimetä 2-3 opinto-ohjaajaa (tutoria) kullekin kurssille, järjestää koulutusohjelman mukaista koulutusta ja seurata koulutusohjelman tavoitteiden toteutumista.

Jäsenet
  • professori Jorma Keski-Oja, puheenjohtaja
  • professori Markku Heikinheimo, VKTK
  • professori Pertti Neuvonen, KLTK
  • dosentti Päivi Ojala, HBGS
  • professori Mikko Niemi
  • professori Eero Lahelma, kansanterv tk
  • professori Mikael Skurnik
  • professori Anne Pitkäranta
  • professori Elina Ikonen
  • professori Jukka Meurman
  • tutkijalääkäriopiskelija (KLL)
  • tutkijalääkäriopiskelija (KLL)
Työtehtävien puolesta
  • Marianna Jokila

Tutkijalääkäriohjelma »»

Takaisin sivun alkuun

Ammatillisen jatkokoulutuksen toimikunta (AJT)

Toimikunnan tehtävänä on valmistella erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkäritutkintoon, perusterveydenhuollon lisäkoulutukseen, erikoislääkärien lisäkoulutukseen sekä sairaalakemisti- ja sairaalamikrobiologikoulutukseen liittyviä asioita tiedekuntaneuvostolle sekä tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja, jotka koskevat tiedekunnassa järjestettävää ammatillista jatkokoulutusta.

Jäsenet
  • opetuksesta vastaava varadekaani, professori Anne Pitkäranta, pj
  • professori Ari Harjula, kirurgian runkokoulutus
  • professori Hannele Yki-Järvinen, sisätaudit
  • professori Johan Eriksson, yleislääketiede
  • professori Aila Tiitinen, naistentaudit ja synnytykset
  • professori Mauri Marttunen, nuorisopsykiatria
  • professori Helena Pihko, lastenneurologia
  • professori Kimmo Porkka, kliininen hematologia
  • professori Christian Lindqvist, suu- ja leukakirurgia
  • professori Jarkko Hietanen, hammaslääketiede/suupatologia
  • dosentti Kirsi Lauerma, lastenradiologia, lisäkoulutusohjelmien edustaja
  • dosentti, kliininen opettaja Johanna Arola, patologia
  • dosentti, yliopistonlehtori Janna Waltimo-Sirén, hammaslääketiede/ortodontia
  • erikoistuva lääkäri Harri Hietanen
  • erikoistuva lääkäri Elina Keikkala
  • erikoistuva lääkäri Noora Ritamäki
  • erikoistuva hammaslääkäri Ulla Palotie
  • ylilääkäri Ari Lindqvist, HUS, tutkimus- ja opetusryhmä
  • vastaava hammaslääkäri Marja Noponen, Suun erikoishoidon yksikkö
Työtehtävien puolesta
  • koulutuspäällikkö Anne-Mari Sund, sihteeri
  • opintoasiainsuunnittelija, Anna-Liisa Kuusela

Ammatillinen jatkokoulutus »»

Takaisin sivun alkuun

Dosenttitoimikunta

Toimikunnan tehtävänä on valmistella tiedekuntaneuvostolle dosentuurin pätevyysvaatimuksiin liittyviä asioita sekä tarkistaa dosentuurihakemukset ja asiantuntijaehdotukset ennen tiedekuntaneuvoston käsittelyä.

Dosenttitoimikunta toimii opetustaitotoimikuntana ja antaa lausunnon dosentuuria hakevan opetustaidosta. Toimikunnassa on professoreiden, muun opetus- ja tutkimushenkilöstön sekä opiskelijoiden edustus. Opiskelijajäsenillä on kokouksissa läsnäolo-oikeus ja puheoikeus, mutta puhevalta opetustaitoa koskevissa asioissa.

Toimikunnan jäseniä valittaessa on otettu huomioon suuret oppialat ja pyritty kattamaan ne mahdollisimman monipuolisesti. Toimikunta on hakemuksia tarkistaessaan kuullut tarvittaessa niiden alojen edustajia, joita ei toimikunnassa ole edustettuina.

Jäsenet
  • professori Tero Kivelä, puheenjohtaja
  • dosentti Hanna Jarva, kliinisteoreettinen laitos
  • professori Hannu Sariola, biolääketieteen laitos
  • professori Heikki Murtomaa, hammaslääketieteen laitos
  • dosentti Ossi Rahkonen, Hjelt-instituutti
  • professori Antti Mäkitie, kliininen laitos
  • dosentti Tomi Mikkola, kliininen laitos

Opiskelijajäsenet

  • Erikoistuva lääkäri, dosentti Mikko Anttonen ja hänen varajäsenensä LT Matts Linder
Työtehtävien puolesta
  • henkilöstösuunnittelija Sami Krogerus, sihteeri
Takaisin sivun alkuun

Opetustaitotoimikunta

Tiedekunnassa on yksi tai useampi dekaanin asettama opetustaitotoimikunta, joka edistää tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön opetustaidon kehittämistä laadullisesti korkeatasoiseksi ja monipuoliseksi. Opetustaitotoimikunta antaa tarvittaessa lausunnon hakijoiden opetustaidosta täytettäessä professorin tehtävää tai muuta opetus- ja tutkimustehtävää. Toimikunnassa on professoreiden, muun opetus- ja tutkimushenkilöstön sekä opiskelijoiden edustus.

Jäsenet
  • professori Aila Tiitinen, kliininen laitos, toimikunnan puheenjohtaja
  • professori Heikki Murtomaa, hammaslääketieteen laitos
  • yliopistolehtori Tiina Immonen, biolääketieteen laitos
  • yliopistolehtori Liisa Peltonen, biolääketieteen laitos
  • kliininen opettaja Nina Lindfors, kliininen laitos
  • kliininen opettaja Risto Lapatto, kliininen laitos
  • yliopistonlehtori Päivi Mäntylä, hammaslääketieteen laitos
  • opiskelija Joonas Rautavaara
  • hammaslääketieteen opiskelija Lauri Karhuketo
  • jatko-opiskelija Maria Rajecki
Työtehtävien puolesta
  • opetusdekaani Anne Pitkäranta
  • yliopistonlehtori Eeva Pyörälä
  • henkilöstösuunnittelija Sami Krogerus, sihteeri
Takaisin sivun alkuun

Tietotekniikkatoimikunta

Toimikunnan tehtävänä on tiedekunnan tietotekniikkapalveluiden hankintaan ja rahoitukseen liittyvien asioiden valmistelu ja palveluiden laadun ja tarkoituksenmukaisuuden seuranta. Lisäksi toimikunta valvoo nykyisiä ja tulevia tietotekniikkatarpeita sekä tekee esityksiä niiden järjestämiseksi tiedekunnassa ja yliopistossa. Toimikunta tekee yhteistyötä kampuspalvelukeskuksen tietotekniikkapalveluiden, HUS:n tietotekniikkaorganisaation sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Jäsenet
  • professori Jaakko Kaprio, puheenjohtaja, Hjelt-instituutti
  • professori Olli Jänne, tiedekunnan tutkimusohjelmat
  • hallintopäällikkö Kirsi Rauhala, lääketieteellinen tiedekunta
  • yliopistonlehtori Kimmo Suomalainen, hammaslääketieteen laitos
  • laboraattori Esko Kankuri, biolääketieteen laitos
  • laboratorioinsinööri Marko Hietavuo, kliinisteoreettinen laitos
  • tietotekniikka-asiantuntija Ilkka Heikari, kliininen laitos
  • atk-suunnittelija Maija Linnakangas, Meilahden kampuskirjasto TERKKO
  • tietoverkkoasiantuntija Marja Silenti, lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö, TUKE
  • tietotekniikkasuunnittelija Timo Miettinen, Suomen molekyylilääketieteen instituutti, FIMM
  • atk-erikoistutkija Pekka Pulkkinen, sihteeri
  • Ville Haarala, perusopiskelijoiden edustaja
Takaisin sivun alkuun

Laaturyhmä

Laaturyhmän tehtäviin kuuluvat mm. tiedekunnan laadunhallinnan kokonaiskoordinointi, yhteydenpito laitoksiin ja niiden tukeminen laatutyössä sekä yliopiston laadunhallinnan linjauksien toimeenpanosta huolehtiminen. Lisäksi ryhmän tehtävänä on valvoa ja ohjata laadunvarmistusprosessia, valmistella siihen liittyviä ohjeita ja koordinoida laatudokumentaatiota.

Jäsenet
  • Dosentti Ritva Halila, pj
  • Yliopistonlehtori Heikki Hervonen
  • Yliopistonlehtori Sakari Jokiranta
  • Dosentti Hannele Laivuori
  • Yliopistonlehtori Eeva Pyörälä
  • Professori Antti Mäkitie
  • Yliopistonlehtori Kimmo Suomalainen
  • Opiskelija Abdirisak Ahmed
  • Opiskelija Joonas Rautavaara
Työtehtävien puolesta
  • Opintoasiainsuunnittelija Eeva-Liisa Saarinen, sihteeri
  • Opintoasianpäällikkö Petra Wickholm
  • Koulutuspäällikkö Anne-Mari Sund
  • Tiedesihteeri Katja Juntunen
Takaisin sivun alkuun

YVV-toimikunta

Avararyhmän tehtävänä on tukea vuosien 2010-2012 aikana toteutettavaa yliopiston strategialähtöistä varainhankintakampanjaa, jolla pyritään edistämään lahjoittamista yliopistolle tärkeisiin strategisiin kohteisiin korostamalla yliopiston yhteiskuntavastuuta. Kampanjan tarkoitus on vahvistaa yliopiston sidosryhmäsuhteita erityisesti alumnitoiminnan kautta sekä sitouttamalla yliopistoa lähellä olevia kohderyhmiä kuten nykyisiä lahjoittajia ja yhteistyökumppaneita, säätiöitä ja rahastoja sekä tutkimusorientoituneita yrityksiä.

Jäsenet
  • Varadekaani Eija Kalso, puheenjohtaja
  • Vararehtori Kimmo Kontula
  • Professori Olli Jänne
  • Kliininen opettaja Sakari Jokiranta
  • Professori Annamari Ranki
  • Professori Hannele Yli-Järvinen
  • Professori Anssi Sovijärvi
  • Dosentti Heikki Tikkanen
Työtehtävän puolesta
  • amanuenssi Anneli Korhonen, sihteeri
Takaisin sivun alkuun

Johtoryhmä

Johtoryhmän toiminnan tavoitteena on tukea dekaania tiedekunnan johtamisessa siten, että dekaani, varadekaanit ja yksiköiden johtajat muodostavat selkeän yhteyden strategisten tavoitteiden ja operatiivisen tason toiminnan välille, seuraavat avaintunnuslukuja oikea-aikaisesti, luovat tarvittavat vuorovaikutusfoorumit tiedon analysoimiseksi, tavoitteiden asettamiseksi ja toimenpiteiden toteuttamiseksi sekä ennakoivat tulevia tapahtumia.

Jäsenet
  • Dekaani Risto Renkonen, puheenjohtaja
  • Varadekaani Eija Kalso
  • Varadekaani (tutkimus) Hannu Sariola
  • Varadekaani (opetus) Anne Pitkäranta
  • Professori Esa Korpi, biolääketieteen laitos
  • Professori Jarkko Hietanen, hammaslääketieteen laitos
  • Dosentti Ritva Halila, Hjelt-instituutti
  • Professori Markku Heikinheimo, kliininen laitos
  • Professori Tom Böhling, kliinisteoreettinen laitos
  • Professori Olli Jänne, tutkimusohjelmayksikön johtaja
Työtehtävien puolesta
  • Hallintopäällikkö Kirsi Rauhala, sihteeri
Takaisin sivun alkuun

Lääkäri- ja erikoislääkärikoulutuksen alueellinen neuvottelukunta

Neuvottelukunnan asema ja toiminta pohjautuu erikoislääkärikoulutuksesta annettuun asetukseen (678/1998), jonka mukaan neuvottelukunta on alueellinen yhteistyöelin koulutuksen määrällisessä ja laadullisessa kehittämisessä.

Neuvottelukunnat perustettiin tiedekuntiin vuonna 1997 ja tällöin tehtäväksi asetettiin toimiminen yhteistyöelimenä lääkärikoulutusta koskevissa kysymyksissä. Tehtävänä on myös suunnitella erikoislääkärikoulutuksen laatua ja määrää sekä arvioida koulutussopimusten toimivuutta. Tarkoituksena on myös lisätä sairaanhoitopiirien ja kuntien vaikutusmahdollisuutta koulutuksen sisältöön ja volyymiin.

Jäsenet

Ahvenanmaan sairaanhoitopiiri: Ylilääkäri Monica Forsén-Granlund

Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alue:
Johtajaylilääkäri Jukka Toivonen
Johtava ylilääkäri Ritva Simpanen (varajäsen Imatran sosiaali- ja terveysjohtaja Timo Kohvakka)

Helsingin kaupunki:
Hallintoylilääkäri Jukka Pellinen
Johtajahammaslääkäri Seija Hiekkanen

Helsingin yliopisto:
Dekaani Risto Renkonen, puheenjohtaja
Opetuksesta vastaava varadekaani Anne Pitkäranta
Yleislääketieteen professori Kaisu Pitkälä
Hammaslääketieteen edustaja, professori Christian Lindqvist
Erikoistuvat lääkärit Elina Keikkala ja Harri Hietanen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri:
Toimialajohtaja Björn Appelberg
Opetuksen ylilääkäri Ari Harjula
Ylilääkäri Ari Lindqvist

Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alue:
Ylilääkäri Pasi Pöllänen
Ylilääkäri Reima Lavikainen (varajäsen ylihammaslääkäri Päivi Vatanen)

Vaasan sairaanhoitopiiri:
Johtajaylilääkäri Auvo Rauhala (varajäsen klinikkaryhmän johtaja Maija Räsänen)

Aluehallintoylilääkäri Jaana Mäkelä (varajäsen ylilääkäri Helena Mussalo-Rauhamaa), Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yksikön johtaja, vastaava työterveyslääkäri Kari Mölsä, Terveystalo

Työtehtävien puolesta:
Koulutuspäällikkö Anne-Mari Sund, sihteeri
Opintoasiainpäällikkö Petra Wickholm

Takaisin sivun alkuun