Nuoret tutkijat kuilun partaalla

Tempoileva tutkimusrahoitus romuttaa korkeatasoisen, pitkäjänteisen perustutkimuksen Suomessa, pelkää Yhdysvaltoihin juuri siirtynyt professori Marikki Laiho.

Julkaistu:3.9.2007

Mitä tehdä, kun sähköpostista tupsahtaa yllättäen työtarjous yhdestä Yhdysvaltojen arvostetuimmista lääketieteellisestä yliopistoista ja parhaimmista tutkimussairaaloista? Vieläpä sangen vakavasti otettava tarjous joka pitää sisällään uuden tutkimusyksikön perustamisen, pysyvän professuurin ja tukevan rekrytointipaketin oman laboratorion perustamiseksi? Ja tämä hetkellä, jolloin kymmenhenkisen tutkimusryhmäni toiminta on erittäin aktiivisessa vaiheessa, merkittäviä löydöksiä juuri valmistunut ja uusia kypsymässä, tutkimusrahoitus kohtuullisella pohjalla Suomen Akatemian Syövän biologian huippuyksikön rahoituksen kautta, vedettävänä molekyyli- ja syöpäbiologian tutkimusohjelma ja Molecular Imaging -keskuspalveluyksikkö sekä käynnistymässä uusi Helsingin kattava kuvantamisen palvelu- ja kehitysverkosto, Helsinki Functional Imaging Center?

Väitökseni jälkeen uravalintani oli helppo – tutkimustyö oli tempaissut minut täysin mukaansa, ja oman tutkimuslinjan valinta tutkijatohtorikauden jälkeen oli selviö. Tie oli kuitenkin vähintäänkin kivinen, eikä se kohta parinkymmenen vuoden jälkeen ole juuri helpottunut. Perustutkimuksen puolella on enemmän sääntö kuin poikkeus että tutkimusrahoitusta on saatavilla vain kilpailtujen hakujen kautta, rahoitus on luonteeltaan lyhytkestoista ja oman palkan järjestyminen useimmiten arpakauppaa. Kun molemmat Akatemian kertaluonteiset uravaihtoehdot, tutkijatohtori- ja akatemiatutkijakausi on käytetty etkä ole EVO-kelpoinen, seisot kuilun edessä ja ihmettelet miten mahdollisesti menestyksekkäänkin uran jälkeen tulisi jatkaa.

Vaihtoehtoja toki on – virkoja on tarjolla, mutta muissa yliopistokaupungeissa. Laitosten mahdollisuudet nykyisillä tuottavuusohjelmilla – ja palkkakurimuksessa - ovat hyvin rajoitetut, eivätkä mahdollista etevien tutkijoiden pitämistä Helsingissä tai varsinkaan aktiivista rekrytointia. Paras tarjous mitä suomalainen perustutkija lääketieteellisestä tiedekunnasta tällä hetkellä saa on surkuhupaisa – tilaa saatetaan osoittaa, mutta oma virkasi ja tutkimusrahoitus on luotava tyhjästä.

Osaltani Suomen Syöpäinstituutin tutkijaprofessuuri oli pelastus ja takasi kolmevuotisen työrauhan, ja tätä seurasi minulle kohdistettu viisivuotinen yliopiston professuuri. On ymmärrettävää että resurssien vähäisyys johtaa tilanteeseen jossa tulevaisuus on epävarma, mutta tutkijanuran päättömyys johtaa kestämättömään tilanteeseen, jossa uusia päänavauksia ei voida toteuttaa, huiput katoavat ja nuoret lupaavat tutkijat päätyvät muille urille. Yksityisten säätiöiden tuki on korvaamatonta, mutta Suomen tiedettä ei voida rakentaa pelkästään niiden varaan – tarvitaan yliopistojen ja Akatemian vakavaa sitoutumista tutkijauran kehittämiseen.

Tässä ympäristössä Suomen molekyylilääketieteen instituutti on virkistävä poikkeus – vihdoin kohdennettua rahoitusta, joka takaa rekrytoitaville ulkomaisille tutkijoille tukevan aloituspaketin. Kansainvälisen tutkijakunnan saaminen Suomeen on tärkeää, mutta rakenteita tarvitaan kipeästi tukemaan kotimaistenkin tutkijoiden urakehitystä ja tutkimusmahdollisuuksia. Tutkimusnäkymät eivät ole kovin lohdullisia vakiintuneillekaan ryhmille tai tutkimusinfrastruktuurien ylläpitämiselle. Perustutkimusta tehdään koko ajan soveltavan tutkimuksen varjossa, ja sen vaatima pitkä kehityskaari läpimurtolöydösten saavuttamiseksi saa harvoin rahoittajan ymmärrystä.

Akatemia suoltaa uusia tutkimusinstrumentteja ja ohjelmarahoituksia uusien -ismien ja -omien perässä, ja tutkijat yrittävät luoda uusia näyttäviä hakemuksia ja verkostoja toteuttamaan rahoittajien haaveita. Itse sisältö, korkealuokkaisen pitkäjänteisen tutkimuksen tekeminen, jää lapsipuolen asemaan tempoilevassa tutkimusrahoituksen kentässä.

Bioteknologiasta on tullut kirosana ja koska uutta bio-Nokiaa ei ole syntynyt, katsotaan alue lähes rahoituskelvottomaksi. Opetusministeriökin on viisaudessaan todennut, että yli 15 vuoden biotekniikkarahoituksen jälkeen, joka mahdollisti kuuden merkittävän biokeskuksen synnyn ja alan tutkijoita palvelevan infrastruktuurin rakentamisen, kohdennettua rahoitusta ei enää tarvita. Tämä johtaa parin vuoden kuluttua merkittävään kaikkia alan tutkijoita palvelevien keskuspalvelutoimintojen alasajamiseen, rajoittaa tutkimusmahdollisuuksia ja estää uusien tutkimustekniikoiden kehittämistä ja tuomista kaikkien tutkijoiden saataville. Tämän johdosta Suomi tulee jäämään jälkeen sekä molekyylibiologisessa että biolääketieteellisessä tutkimuksessa. Tämä on outoa politiikkaa tilanteessa jossa pitkäjänteinen alaan kohdistettu rahoitus on tuottanut hedelmää, ja jossa kaikilla kansallisilla ja kansainvälisillä mittareilla perustutkimuksemme saavutukset ovat huomattavat.

Johns Hopkinsin yliopistosta saamani tarjous käynnisti prosessin jonka tuloksena olen nykyisin Marylandissa aloittamassa uuden yksikön toimintaa, ilmasiltaa Helsinki-Baltimore-välillä, ja perhe opettelee amerikkalaista lifestylea. Päätöksen syntymisessä tärkeintä oli varmistaa, mitä uusia mahdollisuuksia Hopkins tarjoaisi, miten Biomedicumissa toimiva loistava ryhmäni pystyisi jatkamaan toimintaansa ja miten tätä yhteyttä voisi laajemminkin hyödyntää myös Helsingissä.

Painavimpia ratkaisuun vaikuttaneita syitä olivat Hopkinsin laaja ja jatkuvasti kehittyvä tutkimusinfrastruktuuri, aktiivinen, innostava perustutkimusta tukeva kulttuuri sekä vahva osaaminen translationaalisen tutkimuksen alueella – sekä tietysti syöpätutkimuksen huippuosaajat. Uskon että mahdollisuutemme luoda ja kehittää nykyisiä tutkimuslinjojamme Hopkinsin tuomien resurssien turvin ovat niin huomattavat, että panostus kaikkiin siihen liittyvien riskeihin nähden on perusteltua. Mikä mainiointa – suomalainen tutkimus noteerataan maailmanlaajuisesti!

Marikki Laiho, LKT
Tutkijaprofessori, Suomen Syöpäinstituutin Säätiö
Professori, Helsingin yliopisto
Professor and Director, Molecular Radiation Sciences, Department of Radiation Oncology, The Johns Hopkins School of Medicine

marikki.laiho@helsinki.fi