Harjoitus tekee mestarin

Luin taannoin Teemu Selänteestä kertovan henkilökuvan, jossa kirjoittaja muisteli pienen pojan jääneen pimenevälle luistelukentälle harjoittelemaan maalilaukauksia muiden jo lähdettyä kotiin. Tapaus tulee usein mieleeni, kun anestesialääkäri kutsutaan osastolle pistämään tippakanyylia huonosuoniselle potilaalle. Samat välineet meillä on käytössämme kuin muillakin, mutta aina potilas saa tarvitsemansa suoniyhteyden. Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaan käden taidot hankitaan useilla toistoilla ja tiiviillä harjoittelulla. Hienomotoriikan valmiudet ovat toisilla parempia kuin toisilla, mutta intuitio, kudostuntuma ja silmä-käsiyhteistyö kehittyvät vain työskentelemällä erilaisten potilaiden kanssa.

Nykyisin ei pidetä hyväksyttävänä aloittaa toimenpiteiden harjoittelua potilaiden kanssa, sillä sellainen tilanne on ahdistava sekä opiskelijalle että potilaalle. Perustaitojen harjoittelua varten on saatavilla useita erilaisia fantomeja ja simulaattoreita joiden avulla voidaan opetella toimenpiteen valmistelu, välineiden käyttö ja oikeat otteet. Fantomit ovat aina saatavilla, niihin ei satu eivätkä ne vaadi kokenutta lääkäriä paikalle. Ideaalisessa tapauksessa opiskelijat voivat harjoitella käytännön taitoja sekä aitojen potilaiden kanssa että taitopajassa ja saavat myös opettajilta välitöntä palautetta käytännön taidoistaan.

Kolmessa Suomen viidestä lääketieteellisestä tiedekunnasta on taitopaja, missä opiskelijat voivat harjoitella erilaisia käytännön taitoja. Tuoreen tutkimuksen mukaan opiskelijat ovat tyytymättömiä erityisesti toimenpideopetuksen määrään, laatu sen sijaan koetaan kohtuullisen hyväksi. Tyytyväisimmät opiskelijat löytyvät Tampereelta, missä on Suomen vanhin taitopaja. Tamperelaisista myös merkitsevästi suurempi osa piti taitopajaharjoittelua hyödyllisenä kuin muiden tiedekuntien opiskelijoista.

Tutkimuksessa löytyi suoritettujen toimenpiteiden välillä merkitseviä tiedekuntakohtaisia eroja, mutta ne näyttivät olevan enemmän opettajien innovatiivisuudesta kuin opinto-ohjelmasta johtuvia. Tamperelaisten onnistumisen salaisuus näyttää olevan toimenpideopetuksen varhainen integraatio perusopetukseen. Käden taitojen opettelu ei ala vasta kliinisessä vaiheessa, vaan ne kehittyvät vähitellen perustieteiden opetuksen kanssa.

Opetuksen kehittämiseen tarvitaan prekliinisen ja kliinisen vaiheen opettajien yhteistyötä, jotta keskeisten käytännön taitojen tieto-taitopohjan oppiminen voitaisiin aloittaa jo opintojen varhaisvaiheessa. Alkava opetustoiminnan johtamista arvioivan prosessin aikana onkin hyvä pohtia, miten tiedekunnan opintojaksojoen yhteensovittamista johdetaan mielekkääksi kokonaisuudeksi myös käytännön taitojen kehittymisen osalta. Ydinainesanalyysin lisäksi tarvitaan toimivat opetustilat, ajantasainen varustus ja ohjaamaan kykenevä henkilökunta. Harjoitus tekee mestarin!

Leila Niemi-Murola
Anestesian ja teholääketieteen dosentti
Kliininen opettaja

Kuva: Vesa Kontinen