Sillanrakentajat ovat päässeet hyvään vauhtiin

Ensimmäiset translationaalisen lääketieteen maisteriopiskelijat ovat uurastaneet Meilahden kampuksella kahden kuukauden ajan. Koulutusohjelman johtaja, professori Dan Lindholm on tyytyväinen alkusyksyn kokemuksiin.

Professori Dan Lindholm

— Näiden kahden kuukauden aikana on käynyt jo hyvin selväksi, että opiskelijamme ovat sekä huippulahjakkaita että vahvasti motivoituneita, professori Dan Lindholm sanoo. Myös vastaanotto kampuksella on ollut myönteinen.

Ensimmäiselle kurssille valittiin yksitoista opiskelijaa parinsadan hakijan joukosta. Suurin osa valituista on suorittanut alemman korkeakoulututkinnon Helsingin yliopistossa biotieteiden alalta. Kaukaisin tulija on Australiasta, mutta hänkin suomalainen.

— Seuraavassa haussa toivomme saavamme kyllin hyviä hakijoita myös muualta kuin Suomesta – koulutusohjelmaa markkinoidaan Euroopan maiden lisäksi muun muassa Kiinaan ja Intiaan. Olisi myös hienoa, jos saisimme opiskelijoita, joilla olisi erilaisia koulutustaustoja – esimerkiksi teknillisen koulutuksen saaneet olisivat erittäin tervetulleita, Lindholm sanoo.

Tulevien TRANSMED-maistereiden syksy on alkanut ihmisen anatomian ja elintoimintojen opiskelulla. Syyslukukauteen mahtuu myös muun muassa lääketieteeseen liittyvän tilastotieteen, proteomiikan ja metabolian opiskelua sekä käytännön tutkimustyötä. Varsinaiset kliiniset jaksot ovat vuorossa toisena opiskeluvuotena, mutta kliininen näkökulma on mukana opiskelussa alusta alkaen.

— Aluksi jokaiselle opiskelijalle laadittiin henkilökohtainen opetussuunnitelma sen mukaan, mitä hän on aikaisemmin opiskellut. Tässä koulutusohjelmassa jo lähtökohtana on yksilöllinen opetus, ja jokaisesta opiskelijasta pidetään hyvää huolta, Lindholm sanoo.

Useimmilla tänä syksynä TRANSMED-koulutusohjelman aloittaneilla on tähtäimessä akateemisen tutkijan työ biolääketieteen alalla, mutta joukossa on myös niitä, joita kiinnostaa työ lääketeollisuudessa tai jotka harkitsevat uraa terveyspolitiikan ja hallinnon parissa.

— Kaikilla näillä aloilla tarvitaan sitä osaamista, jota tämä koulutusohjelma tarjoaa – ymmärrystä siitä, miten uusi tieto siirretään laboratoriosta käytäntöön. Tulemme seuraamaan jokaista meiltä valmistunutta ja pitämään heihin yhteyttä – alumnityö on meille hyvin tärkeää, Lindholm sanoo.

Lähes kaikille TRANSMED-opiskelijoille on jo löytynyt tutkimusharjoittelupaikka, mikä antaa mahdollisuuden katsastaa sopivia paikkoja gradun tekoon.

— Heistä on oltu hyvin kiinnostuneita ja paikkoja on löytynyt helposti. Parin vuoden kuluttua luultavasti ihmetellään, miten täällä on tultu toimeen ilman tätä koulutusohjelmaa, Lindholm naurahtaa.

Haastavaa ja innostavaa

Katri Korpela ja Manuel Ahlsten kiinnostuivat TRANSMED-maisteriohjelmasta erityisesti sen vuoksi, että siinä perustutkimus tuodaan lähelle käytäntöä ja tutkimustulokset siirtyvät nopeasti kliiniseen käyttöön.  Lisäksi lääketiede tutkimusalana tuntui mielenkiintoiselta.

Molemmat tulivat Meilahteen Viikin kampukselta: Ahlsten on opiskellut perinnöllisyystieteitä ja biokemiaa sekä lisäksi kauppakorkeakoulussa johtamista. Korpelan pääaineita olivat ekologia ja evoluutiobiologia ja niiden ohella hän on opiskellut kasvibiologiaa, fysiologiaa, sosiaalipsykologiaa ja latinaa. Hän jatkaa edelleen myös ekologian opintojaan ja tähtää kaksoistutkintoon.

Vasta käynnistyneeseen koulutusohjelmaan lähtemisessä on riskinsä, mutta ensimmäisten parin kuukauden perusteella Ahlsten ja Korpela ovat ratkaisuunsa tyytyväisiä.
— Meitä kuunnellaan, mielipiteemme otetaan huomioon ja saamme olla mukana vaikuttamassa siihen, millaiseksi tämä koulutus muodostuu.  Se on hieno asia, vaikka vaatiikin meiltä vähän enemmän kuin jo vakiintuneen ohjelman opiskelijoilta, Ahlsten sanoo.

Yksilöllisesti laadittu opetussuunnitelma ja henkilökohtainen ohjaus saa molemmilta kiitosta.
— Se on ihan luksusta – ja todella suuri muutos kandiopetukseen verrattuna, sanoo Korpela.

Meilahden kampukselle tulijat ovat kotiutuneet hyvin.
— Meidät on otettu todella hyvin vastaan. Kaikki tuntuvat kiinnostuneilta tästä uudesta koulutuksesta, ja myös kaikki kurssilaiset ovat innostuneita ja hyvin motivoituneita.

Ahlstenin ja Korpelan mukaan koulutusohjelman vaatimustaso on korkea. Opetuksessa lähdetään siitä, että opiskelijoilla on jo runsaasti perusosaamista.
—Kaikilla ensimmäisen kurssin opiskelijoilla on biotieteellinen taustakoulutus, ja tuntuu että olisi ollut aika vaikea hypätä tähän mukaan jos tulisi vaikkapa teknillisten tieteiden puolelta. Toisaalta opetus varmasti räätälöidään vähän sen mukaan, miltä tieteen aloilta opiskelijat tulevat. Koulutusohjelmaanhan kuitenkin toivotaan eritaustaisia opiskelijoita.

Kliininen lääketiede on uusi alue TRANSMED-opiskelijoille.  Varsinaiset kliiniset jaksot ovat vuorossa vasta toisella vuosikurssilla, mutta esimerkiksi patologiseen tutkimukseen opiskelijat ovat päässeet jo tutustumaan.
— Kliininen puoli kiinnostaa kovasti juuri siksi, että siitä ei ole ennestään mitään kokemusta, Ahlsten sanoo.

Ahlstenin tähtäimessä on maisterintutkinnon jälkeen väitöskirja; sen jälkeen kiinnostaisi työ lääketeollisuudessa. Korpelalla suunnitelmat eivät ole vielä yhtä selvät, mutta ainakin tällä hetkellä hän arvelee haluavansa tutkijaksi.
— Odotan, että tämän koulutuksen aikana opin ne taidot, mitä tutkija tarvitsee. Mielenkiintoista nähdä, mihin sitä sitten aikanaan päätyy.

Lisää aiheesta:

TRANSMED-ohjelman ensimmäiset opiskelijat on valittu

TRANSMED-ohjelman verkkosivut

Teksti ja kuvat:
Päivi Lehtinen