Psyykkiset ongelmat oireilevat varhain

Jo kahdeksanvuotiaista lapsista voidaan huolellisesti tehdyllä mielenterveyden kartoituksella tunnistaa ne, jotka todennäköisesti joutuvat psykiatriseen hoitoon varhaiseen aikuisikään mennessä.

Vielä ollaan kuitenkin suhteellisen kaukana siitä, että alakoululaisten terveystarkastuksiin voitaisiin yhdistää systemaattinen ”mielenterveysseula”, sanoo aiheesta väitöstutkimuksensa tehnyt David Gyllenberg.

– Mielenterveysongelmien systemaattinen seulonta on asia, jota täytyy harkita tarkasti ja jonka täytyy perustua erittäin hyvin tutkittuun tietoon sekä olla eettisesti kestävällä pohjalla – se ei saa johtaa leimautumiseen eikä itseään toteuttavaan ennustamiseen.

Toisaalta olisi tärkeää tunnistaa varhain ne lapset, joilla on suuri sairastumisriski, koska mitä aikaisemmassa vaiheessa tilanteeseen pystytään puuttumaan, sitä paremmat mahdollisuudet on ehkäistä vakava sairastuminen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että jos psyykkisesti oireilevia lapsia päästään auttamaan jo varhaisessa vaiheessa, hoito tehoaa hyvin.

– Seulonnan järjestäminen edellyttäisi tietysti myös sitä, että meillä olisi tarjota toimiva tuki- ja hoitojärjestelmä apua tarvitseville lapsille, Gyllenberg huomauttaa.

Gyllenbergin väitöstutkimuksessa oli mukana noin kymmenen prosenttia kaikista niistä suomalaislapsista, jotka vuonna 1989 täyttivät kahdeksan vuotta, kaikkiaan lähes 6 000 lasta. Vuonna 1989 tehtyyn kyselytutkimukseen vastasivat lapset itse, heidän vanhempansa ja opettajansa.

Seurantavaiheessa tutkimukseen osallistuneet yhdistettiin henkilötunnuksen avulla valtakunnallisista lääkekorvaus- ja hoitoilmoitusrekistereistä kerättyihin tietoihin, jotka kertoivat psyykenlääkkeiden ja psykiatrisen sairaalahoidon käytöstä ikävuosina 12 - 25.

Gyllenbergin tutkimuksessa havaittiin ensimmäisen kerran, että lapsuusiän oireiden ennustearvo on osittain erilainen tytöillä ja pojilla. Tytöillä merkittäviä ennustetekijöitä olivat erityisesti masennus- ja ahdistuneisuusoireet sekä kiusatuksi tuleminen, pojilla taas erilaiset käytöshäiriöt.

Lapsuusiän masennus ja rikkonainen perhetausta sen sijaan ennustivat myöhempää psyyken lääkkeiden käyttöä ja sairaalahoitoa samaan tapaan sekä tytöillä että pojilla.

Jonkinlaisena yllätyksenä Gyllenbergille tuli havainto, että 25 ikävuoteen mennessä 15 prosenttia tutkimukseen osallistuneista oli käyttänyt jotain psyykenlääkettä, pääasiassa masennuslääkkeitä.

– Näyttää siltä, että huomattavan suuri osa väestöstämme on käyttänyt jotain psyykenlääkettä ennen kuin täyttää 25 vuotta. Sinänsä lääkkeiden käyttöä ei mielestäni ole syytä kauhistella, sillä moni saa niistä apua. Ongelma on enemmänkin se, jos potilas jää pelkän lääkehoidon varaan, hän toteaa.

Tutkimuksensa heikkoudeksi Gyllenberg toteaa sen, että siinä tarkasteltiin lasten myöhempää mielenterveyshistoriaa vain hoitorekistereiden kautta – kaikki hoitoa tarvitsevat eivät suinkaan ole hoidon piirissä.

– Toisaalta tämä on poikkeuksellisen laaja väestöpohjainen seurantatutkimus, joka perustuu vankkaan tietoaineistoon.

Gyllenbergin väitöstyö oli osa Finnish Nationswide 1981 Birth Cohort -monikeskustutkimusta, jossa ovat mukana kaikki Suomen viisi lastenpsykiatrista yliopistoyksikköä.

 

Teksti ja kuva: Päivi Lehtinen

Gyllenbergin väitöskirja

 

Psykiska problem syns tidigt