Ohjeet Vaihto-ohjelmat Muita kansainvälistymis-mahdollisuuksia UKK

Yhteystiedot

Opintotoimiston aukioloajat
ma–to klo 9–11 ja 12–15, perjantaisin suljettu

Lääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Tukholmankatu 8 B, 5. ja 6.krs
PL 20
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

p. +358 9 1911
f. +358 9 191 26638

 

flamma

Suunnitteletko opiskelua ulkomailla?

Kansainvälisen vaihto-opiskelun suosio on kasvanut 1990-luvulta lähtien: yhä useammat haluavat suorittaa osan tutkinnostaan ulkomailla. Näin saa paitsi laajempia näkökulmia opiskeltaviin aineisiin, myös kielitaitoa, kulttuuripääomaa ja uusia kokemuksia.

Opiskelijavaihdolla tarkoitetaan sellaista ulkomailla opiskelua, joka voidaan lukea hyväksi Suomessa suoritettavaan tutkintoon. Periaatteessa vaihtoon voi lähteä mihin tahansa ulkomaiseen korkeakouluun, jos hankkii opiskelupaikan ja rahoituksen itse ja pääsee sopimukseen opintojen hyväksilukemisesta kotiyliopistossa.

Vuosina 2008 - 2011 yli 3 kuukauden opiskelijavaihtoon lähti 18 - 23 lääketieteellisen tiedekunnan (lääketieteen tai hammaslääketieteen) perustutkinto-opiskelijaa. Vastaavasti saapuneita vaihto-opiskelijoita ko. vuosina oli 22 - 33. Tarkemmat tilastot löytyvät vuositilastosta.

Opiskelija voi lähteä vaihtoon periaatteessa missä opintojen vaiheessa tahansa (huom! kohdeyliopistolla voi olla rajoituksia minkä vaiheen vaihto-opiskelijoita he voivat ottaa). Ensimmäisenä opiskeluvuonna ei kuitenkaan voi vielä lähteä vaihtoon (ensimmäisenä vuonna voi kuitenkin suunnitella ja hakea vaihtoon).

Vaihtoa suunnitellessa tulee myös ottaa huomioon opintojen korvaavuus ja siten opintoihin palaaminen vaihdon jälkeen.

Ulkomailla voi suorittaa pakollisia kurssimuotoisia opintoja, harjoittelua tai tehdä syventävät opinnot. Tämä onnistuu parhaiten tiedekunnan solmimien Erasmus-sopimusten puitteissa tai Nordplus-verkoston kautta. Myös vapaavalintaisia tai kieliopintoja voi suorittaa vaihdossa ollessa.

Lääketieteellisellä tiedekunnalla on perustutkinto-opiskelijoiden vaihto-sopimuksia vain Eurooppaan. Lisäksi Helsingin yliopistolla on kansainvälisen vaihdon palveluiden hallinnoimia sopimuksia myös muihin maanosiin. Katso lisätietoja yliopiston vaihto-ohjelmista, Free mover-vaihdoista, FiMSIC-vaihdoista ja muista kansainvälistymismahdollisuuksista vasemmasta sivupalkista.

Rahoituksesta:

Helpointa vaihto-opiskeluun lähteminen on valmiiden vaihto-ohjelmien kautta, jolloin vastaanottavat yliopistot eivät peri lukukausimaksuja. Ohjelmien kautta lähteville maksetaan myös erisuuruisia apurahoja (linkki Flammaan), mutta niiden lisäksi vaihto-opiskelijalla on oikeus saada normaalia opintotukea (opintorahaa, asumislisää ja opintolainaa). Vaihdon jälkeen lääketieteen koulutusohjelman opiskelijat voivat hakea LK Ensio Hyvärisen rahastosta stipendiä ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella.

Opiskelijavaihtoon hakeminen »»

Mistä lisätietoja?

  • Helsingin yliopiston Intranetissä, Flammassa, on runsaasti tietoa ulkomailla opiskelusta
  • Ulkomaisten yliopistojen nettisivuilta löytyy uusimmat ja päivitetyt tiedot ko. yliopiston tarjoamista opinnoista yms.
  • Yliopiston kansainvälisen vaihdon palveluissa on nähtävänä yhteistyöyliopistojen vaihto-oppaita ja muuta tiedotusmateriaalia: Flamma. Kv-vaihdon palvelut myös järjestävät tiedotustilaisuuksia opiskelijavaihto-ohjelmista.
  • Tiedekunnan tiedotustilaisuus vaihdoista järjestetään kevätlukukauden alussa (yleensä tammikuun puolivälissä) ja siitä tiedotetaan opiskelijasähköpostilistojen kautta.
  • Lue vaihdossa olleiden opiskelijoiden kokemuksia »»

päivitetty 11.1.2013/ NT