- Yhteistyötahot
- Yritysyhteistyö ja keksintöjen hyödyntäminen
- Järjestöt
- Kotimaiset tutkimusrahoittajat
- Kansainväliset tutkimusrahoittajat
Yhteystiedot
Lääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Tukholmankatu 8 B, 5. ja 6. krs
PL 20
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
p. +358 9 1911
f. +358 9 191 26638

Yritysyhteistyö
Lääketeollisuus tarvitsee luotettavia yhteistyökumppaneita pystyäkseen toteuttamaan uuden lääkkeen kehittelyyn kuuluvat laajat kliiniset tutkimukset. Yliopistosairaalan klinikoissa onkin jatkuvasti meneillään kymmeniä lääketutkimuksia, joissa myös tiedekunnan tutkijat ovat osaltaan mukana. Näitä tilaustutkimuksia koordinoi HYKS-instituutti.
Tiedekunnan ja sairaalan yhteistyönä tehdään myös lääketieteelliseen teknologiaan ja biomateriaaleihin liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä, joissa on mukana sekä kotimaisia että ulkomaisia yrityksiä.
Lahjoitusprofessuurit ovat yksi ja viime vuosina yleistynyt tapa, joilla yritykset voivat tukea lääketieteellistä tutkimusta. Meilahden kampukselle ovat määräaikaisia professuureja lahjoittaneet esimerkiksi Alko, Amgen, Valio ja Yliopistoapteekki.
Keksintöjen hyödyntäminen
Tavallisimmat keksintöjen kaupallisen hyödyntämisen muodot ovat lisensointi eli keksinnön tai tutkimustuloksen käyttöoikeuksien myynti sekä yrityksen perustaminen. Tiedekunnan tutkijoiden työn tuloksena on syntynyt useita merkittäviä patentteihin johtaneita innovaatioita esimerkiksi syöpälääkkeiden, tekonivelten pinnoitteiden ja hammasimplanttien alalta. Näiden pohjalta on syntynyt myös useita kaupallistettuja tuotteita.
Meilahden kampuksella syntyneitä spin-off -yrityksiä ovat esimerkiksi Mobidiag ja Medicel.
