Tiedekunta

Yhteystiedot

Lääketieteellisen tiedekunnan kanslia
Tukholmankatu 8 B, 5. ja 6. krs
PL 20
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

p. +358 9 1911
f. +358 9 191 26638

flamma

Dekaanin katsaus

Lääketieteellisen tiedekunnan vuosi 2010 oli
 VÄRIKÄS, VAUHDIKAS JA TYÖNTÄYTEINEN

Lääketieteellisen tiedekunnan vuosi 2010 oli mielenkiintoinen ja työntäyteinen, olihan se ensimmäinen vuosi osana “uutta yliopistoa”. 

Vuonna 2010 tiedekunnassamme opiskeli 1 000 lääketieteen ja 230 hammaslääketieteen opiskelijaa, ja heistä valmistui 141 lääkäriä ja 33 hammaslääkäriä. Uusia erikoislääkäreitä lääketieteen 49 osa-alueelta valmistui yli 200. 

Kuluneen vuoden aikana tiedekuntamme tutkijat julkaisivat yli 1 700 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia kansainvälisissä julkaisusarjoissa, ja väitöskirjoja tiedekunnassa valmistui 103. 

Tiedekuntamme hallintoa uudistettiin muun muassa perustamalla dekaanin, varadekaanien ja laitosten johtajien muodostama johtoryhmä.  

Tiedekunnassamme on paneuduttu vahvasti myös yliopiston kolmannen tehtävän, yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen, kehittämiseen. Tämä näkyi vuonna 2010 muun muassa varainhankintakampanjamme erinomaisena tuloksena sekä tiedekunnan alumnitoiminnan virkeänä käynnistymisenä.

Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta tunnetaan korkeatasoisesta ja kilpailukykyisestä opetuksestaan ja tutkimuksestaan.  Tiedekuntamme yhdessä Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) kanssa on todettu monilla kansainvälisillä arvioilla yhdeksi parhaista lääketieteellisistä tiedekunnista Euroopassa ja koko maailmassa (QS World University Rankings).  

Tärkeimmät tutkimusalueemme ovat (1) pahanlaatuiset kasvaimet, (2) tulehdus, (3) aineenvaihdunta ja (4) degeneratiiviset sairaudet; viides tärkeä tutkimusalueemme, psykiatriset sairaudet ja niiden mekanismit, tarvitsee vielä kehittämistä. Näiden tutkimusalueiden piiriin on tiedekuntaamme perustettu kaksi uutta tenure track -virkaa, joille on myönnetty myös perusrahoitusta.

Lukuisat tiedekuntamme tutkijat ja opettajat saivat vuoden 2010 aikana kansainvälisiä ja kotimaisia huomionosoituksia ja palkintoja, ja myös kilpailutettua rahoitusta on saatiin kiitettävästi.

Haluan sydämellisesti kiittää kaikkia lääketieteellisen tiedekunnan jäseniä ja työntekijöitä menestyksekkäästä vuodesta 2010. Te olette se voima, jonka kanssa on hyvä kehittää tiedekuntaamme edelleen.

Risto Renkonen
Dekaani

 

Uutisia vuoden varrelta


Uutiset 2010 - uutisarkisto

Alumnitapahtuma syksyllä 2010