Filosofian tohtorin tutkinto

Yleistä

Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi filosofian tohtorin tutkinnon suorittaa henkilö, joka on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon suomalaisessa korkeakoulussa tai vastaavan tutkinnon ulkomaisessa korkeakoulussa.

Tavoitteet

Jatkokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija:
1) perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa;
2) perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin; sekä
3) saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen (asetus 794/2004, 5 luku, 21 §).

Rakenne ja laajuus

Tohtorin tutkinto vastaa laajuudeltaan työmäärää, joka on suoritettavissa kokopäivätoimisesti neljässä vuodessa. Tutkinto voidaan suorittaa myös osapäivätoimisesti. Tutkinto koostuu väitöskirjatyöstä ja 60 opintopisteen opinnoista.

Opinnot 60 op

Tutkintoa varten jatko-opiskelija laatii yhdessä ohjaajansa kanssa opintojaan koskevan opintosuunnitelman. Se laaditaan yhteistyössä laitoksen tai klinikan kanssa. Filosofian tohtorin tutkinnon opinnot (60 opintopistettä) eivät jakaannu yleis- ja erityiskoulutukseen.

Tutkintoon suositellaan sisällytettäväksi yleistä asiantuntijuutta tukevia opintoja, kuten tieteen filosofiaa, etiikkaa, tutkimusten yleiseen suunnitteluun ja tulosten arviointiin liittyvät aiheita, kuten tutkimuksen suunnittelua, metodologiaa, epidemiologiaa, biometriaa, biostatistiikkaa ja muita tilastollisia kursseja. Lisäksi tieteelliseen kirjoittamiseen, tutkimuksen raportointiin, julkaisemiseen ja esittämiseen liittyvät opinnot ja kurssit soveltuvat koulutukseksi. Koulutuksen tavoitteena on syvällinen perehtyminen omaan tutkimusalaan sekä alan kansainvälisen kehityksen seuraaminen, ja siihen suositellaan sisällytettäväksi väitöskirjan alaan liittyviä kotimaisia ja ulkomaisia kongresseja ja kursseja.

FT-lisensiaattitentti

Filosofian tohtorin tutkintoon kuuluu pakollinen 10–20 opintopisteen laajuinen väitöskirjan alaan liittyvä kirjatentti (lisensiaattitenttiä vastaavaa tentti). Se on tentittävä tiedekunnan kyseisen alan opettajalle. Tenttiä ei voi tenttiä väitöskirjatyön ohjaajalle. (Muita, valinnaisia kirjatenttejä voi tenttiä väitöskirjatyön ohjaajalle.) Jatko-opiskelija valitsee tentaattorin ja ottaa häneen itse yhteyttä.  Jatko-opiskelija ja tentaattori sopivat tentin ajankohdasta, tenttikirjallisuudesta, ja tentaattori päättää tentin toteutuksesta ja paikasta. Tenttikirjallisuus voi koostua yhdestä tai useammasta kirjasta ja/tai artikkelista. Tentti voi olla kirjallinen (esim. essee tai oppimispäiväkirja) tai suullinen, ja tentaattori päättää kysymysten määrän. Tentaattori ilmoittaa tenttisuorituksesta esim. s-postitse tieteellisen jatkokoulutuksen opintoasiainsuunnittelijalle, joka kirjaa suorituksen Oodiin.  Ilmoituksesta on käytävä ilmi, onko kyseessä pakollinen FT-tutkinnon kirjatentti vai valinnainen kirjatentti, opiskelijan nimi (ja mielellään opiskelijanumero), tenttipäivämäärä, tenttitulos ”hyväksytty” (tai ”hylätty”), tenttikirja(t), tenttikirjallisuuden sivumäärä ja opintopistemäärä. Ks. opintopisteiden laskemisohjeet sivun alaosassa.

Kirjatenttien osuus FT-tutkinnon opinnoista voi olla enintään 30 opintopistettä.

Koe-eläinkurssi on pakollinen, mikäli väitöskirjatyöntekijä itse tekee eläinkokeita.

Opinnoiksi hyväksytään klinikka- tai laitoskokouksia korkeintaan 6 op. Väitöskirjan ohjaajan antamaa henkilökohtaista ohjausta hyväksytään korkeintaan 2 op. Koulutukseen voidaan hyväksyä vaihtoehtoisesti yliopistopedagogiikkaa 5 opintopistettä tai alan hallinnollista koulutusta 5 opintopistettä.Tutkintoon voidaan harkinnan mukaan sisällyttää myös lääketieteen perusopintojen kursseja.

Opinnoiksi voidaan hyväksyä ulkomaille tehtyjä tutkijavierailuja ja ulkomaisissa kongresseissa pidettyjä omia esitelmiä ja postereita, joissa opiskelija on 1. tai 2. kirjoittaja. Näitä voi sisällyttää opintoihin korkeintaan 20 opintopistettä. Kotimaassa pidettyjä esitelmiä ja postereita voidaan sisällyttää opintoihin korkeintaan 10 opintopistettä.

- Tutkimussuunnitelman tiivistelmän laatimisohjeet

- Opintosuunnitelman laatimisohjeet

- Opintopisteiden laskemisohjeet