Professori Jaakko Kapriolle Maud Kuistilan palkinto

Ansioituneelle tutkijakouluttajalle myönnettävän Maud Kuistilan palkinnon on tänä vuonna saanut professori Jaakko Kaprio.

”Kiireisestä aikataulustaan huolimatta professori Kaprio toimii nuorten tutkijoiden ohjaajana kelloon katsomatta. Häntä on helppo lähestyä ja hänen ovensa on aina auki”, perustelevat Jaakko Kapriota palkinnon saajaksi ehdottaneet kaksitoista nuorta tutkijaa. Eikä Kaprio suinkaan rajoita apuaan vain omiin väitöskirjaohjattaviinsa – joita hänelle on kertynyt noin 40 – vaan hänen puoleensa on voinut kääntyä kuka tahansa neuvoja kaipaava nuori tutkija.Maud Kuistilan palkinnon jakotilaisuus

Kaprio saa kiitosta myös siitä, että hän jaksaa tukea ja ymmärtää nuoria tutkijoita sellaisissakin elämänvaiheissa, joissa työn ja perheen yhteensovittaminen aiheuttaa näille ongelmia.

Kaprio pitää palkintoa suurena kunniana ja antaa puolestaan varauksetonta kiitosta hyville tutkijakoulutettaville, joiden kanssa on ilo työskennellä. ”Olen aina uskonut ryhmätyöhön”, hän luonnehtii omaa ohjausmetodiaan, ja toteaa, ettei liioin ole koskaan vierastanut niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä, koska juuri ne ovat usein erityisen hyödyllisiä.

Oman tutkijanuransa Kaprio jakaa kolmeen jaksoon: aluksi painopiste oli epidemiologiassa, vuonna 1988 kuvaan tuli mukaan genetiikka ja alettiin puhua geneettisestä epidemiologiasta, ja vuodesta 1997 lähtien tutkimus on kohdistunut yhä enemmän geenien ja ympäristön vuorovaikutukseen.

Kaprion nykyisen tutkimustyön luonnetta kuvaa se, että hän on Helsingin yliopiston geneettisen epidemiologian professori ja Kansanterveyslaitoksen käyttäytymisgenetiikan tutkimusprofessori.

Teksti ja kuva: Päivi Lehtinen