HUS-kriisi ravistelee koko Meilahden kampusta

Jos organisaatiouudistuksen turhauttamat huippuasiantuntijat siirtyvät muualle, tilanne on todella paha, sanoo dekaani Kimmo Kontula.

HUS-kuntayhtymän organisaatiouudistuksen nostattama kuohu huipentui tällä viikolla henkilöstön järjestämään kriisikokoukseen, johon oli kutsuttu mukaan myös kuntayhtymän virkamiesjohto ja hallituksen jäsenet. Käydyn keskustelun seurauksena kuntayhtymän johto ilmoitti ottavansa aikalisän meneillään olevassa keskijohdon virkojen täytössä.

Kuntayhtymän sisäiset ristiriidat kärjisti johtamisjärjestelmän uudistus, joka toisi tulosyksiköihin vastaavien ylilääkäreiden tilalle palvelujohtajat – jotka olisivat erikoislääkäreitä, vaikkakaan ei välttämättä johtamansa tulosyksikön alalta – ja ylihoitajien tilalle resurssijohtajat ja resurssipäälliköt, joilta ei edellytetä terveydenhoitoalan koulutusta.

Suuri osa HUS:n lääkäreistä ja hoitajista pelkää, että ”tilaaja-tuottaja”-mallin tuominen osastoille saakka johtaa käytännön työn vaikeutumiseen ja hoidon tason laskuun. Kummastusta herätti myös tapa, jolla uudet virat laitettiin hakuun. Johtoa arvosteltiin myös siitä, ettei henkilöstön kanssa ole käyty todellista keskustelua eikä kysymyksiin ole saatu vastauksia. Kriisikokouksessa kysyttiin myös, mitkä ovat uuden HUS-yhtymän arvot, jos strategian lähtökohdaksi otetaan talous eikä potilaiden hoito.

Suuri joukko HUS:n lääkäreitä ja hoitajia on ilmoittanut harkitsevansa uuden työpaikan etsimistä, jos uudistus toteutetaan.

”Asiantuntijaorganisaatiota ei voi johtaa käskyttämällä, luottamus on tärkeintä, ja sitä ei tällä hetkellä ole”, tiivisti ylilääkäri, dosentti Eero Hirvensalo.

Tiedekunta on huolissaan

Lääketieteellisen  tiedekunnan edustajana kokouksessa puhunut dekaani Kimmo Kontula totesi olevansa hyvin huolestunut siitä, että terveydenhuollon ammattilaiset Meilahden kampuksella eivät voi hyvin. Hän muistutti yliopiston ja HUS:n tiiviistä yhteistyöstä, joka on aikaisemmin tuottanut erinomaisia tuloksia sekä opetuksen että tutkimuksen saralla. Jos organisaatiouudistuksen turhauttamat huippuasiantuntijat siirtyvät muualle, tilanne on todella paha.  

Tiedekunta ilmaisi jo viime keväänä HUS:n johdolle huolensa siitä, miten opetuksen ja tutkimuksen asema uudenlaisessa organisaatiossa turvataan, miten yliopisto on edustettuna HUS:n johdossa ja miten taataan riittävä lääketieteellinen osaaminen hoitotyön johtamisessa. Jo silloin kädenvääntöä syntyi palvelujohtajien kelpoisuusvaatimuksista, eikä tämä vääntö näytä sammuvan.

”Tiedekunta ei ole luutunut, kaikkia muutoksia vastustava organisaatio, mutta kun kysessä on yhden lääketieteen alan johtaminen ja kehittäminen, sen pitää pysyä alan ammattilaisten käsissä eikä akateemisestakaan pätevöitymisestä ole haittaa ”, Kontula sanoi ja lisäsi:

”Moitin HUS:n johtoa pelisilmän puuttumisesta: ei ole nähty tai haluttu nähdä ongelmia ja tyytymättömyyttä, tai sitten alempi johto ei ole uskaltanut viestittää niitä ylemmälle. Toivon, että saamme tälle kampukselle takaisin työrauhan ja tekemisen meiningin.”

"Yllätys ja järkytys"

Toimitusjohtaja Kari Nenonen totesi, että kriisikokouksessa saatu palaute oli hänelle sekä yllätys että järkytys. ”Tämä on ollut minulle kohtalaisen hyvä herätys, ja voin vakuuttaa, että olen herännyt!” Hän myös totesi, että jatkossakin on ilmeisesti syytä järjestää vastaavanlaisia suuria henkilöstötilaisuuksia, joissa asioista voidaan keskustella.

HUS-kuntayhtymän hallituksen puheenjohtaja Aatto Prihtin mukaan hallitus odottaa seuraavaan kokoukseen toimitusjohtajan esitystä siitä, miten tilannetta lähdetään purkamaan

Teksti ja kuva: Päivi Lehtinen