Tom Petterssonille Folktingetin ansiomitali

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ruotsinkielisen opintolinjan koordinaattori Tom Pettersson on saanut ansiomitalin tunnustuksena työstään ruotsalaisen kulttuurin hyväksi.

Ruotsinkielisen lääkärikoulutuksen koordinaattorina toimiva kliininen opettaja Tom Pettersson sai Ruotsalaisuuden päivänä vastaanottaa Suomenruotsalaisten kansankäräjien, Folktingetin, ansiomitalin tunnustuksena työstään suomenruotsalaisen kulttuurin puolesta.

Pettersson on koordinaattorin työnsä ohella monin tavoin edistänyt lääketieteellisen tiedekunnan kaksikielisyyttä ja ollut myös aktiivisesti puoltamassa potilaiden oikeutta saada hoitoa omalla äidinkielellään. Lisäksi hän on osallistunut lääketieteen kielenhuoltoon.

Teksti: Päivi Lehtinen