HUS:n uusi toimitusjohtaja on valmis tarttumaan ruoriin

Aki Lindén aloittaa työnsä HUS-kuntayhtymän toimitusjohtajana maanantaina 10.5. Symbolinen vallanvaihto toteutettiin muutama päivä aikaisemmin.

Toimitusjohtaja Aki Lindén— Lähden liikkeelle nöyrin mielin, paljon on opittavaa, totesi toimitusjohtaja Aki Lindén tiedotustilaisuudessa, jossa hän otti vastaan symbolisen puheenjohtajan nuijan sairaanhoitopiiriä kuluneet neljä kuukautta luotsanneelta Raimo Kekkoselta.

”Stuntmaniksi” itseään luonnehtinut Kekkonen muistutti vallanvaihtotilaisuudessa uutta toimitusjohtajaa siitä, että tämä saa johdettavakseen Suomen suurimman terveyspalveluiden tuottajan ja neljänneksi suurimman työnantajan.
— On myös hyvä muistaa, että Meilahden kampuksella tehtävä kliinisen lääketieteen tutkimus on arvioitu Euroopan viidenneksi parhaaksi, vaikka tätä puolta ei sairaanhoitopiiristä kerrottaessa kovin usein mainita, Kekkonen sanoi.

Myös HUS:n hallituksen puheenjohtaja Ulla-Maija Urho korosti tilaisuudessa yliopistoyhteistyön merkitystä ja muistutti siitä vastuusta, joka yliopistosairaalalla on tulevien lääkäreiden koulutuksessa.

Lindén vertasi HUS-kuntayhtymää laivastoon, jonka ohjaaminen vaatii paljon harkintaa ja yhteensovittamista.
— Ylimmän johdon tehtävä on pitää visio kirkkaana ja tehdä suuret linjaukset, mutta sen ei pidä sekaantua jokaiseen asiaan - on osattava delegoida ja luottaa pätevään ja asiansa osaavaan henkilöstöön.

Lindén huomautti, että sairaalat ovat olemassa vain potilaita varten. Talouden tasapaino on tärkeää, mutta siitäkään ei ole hyötyä, jos potilaat eivät luota sairaalaan - ja tässä sairaalan henkilöstöllä on ratkaiseva rooli.
— Sairaalan maineen luovat sataprosenttisesti sen työntekijät. Lääkärit, hoitajat ja kaikki ne, jotka työskentelevät sairaalan tukipalveluissa.

Suurimmaksi lähivuosien haasteeksi Lindén näkeekin - rahoituspuolen ongelmia suinkaan vähättelemättä - osaavien ja motivoituneiden työntekijöiden saamisen julkiseen terveydenhuoltoon.

Turusta on tullut tänne Helsinkiin paljon hyvää - muun muassa pääkaupunki siirrettiin aikanaan Turusta Helsinkiin. Ja lisää hyvää Turusta tulee nyt, kun Aki siirtyy Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä HUS:n johtajaksi, Raimo Kekkonen totesi luovuttaessaan puheenjohtajan nuijan uudelle johtajalle.



Teksti ja kuvat: Päivi Lehtinen