Suomalaisilta löytyi vaikeaa impulsiivisuutta aiheuttava perimän muutos

Aivojen välittäjäaineenvaihduntaan vaikuttava serotoniinireseptorin geenivirhe selittää osin suomalaisten miesten impulsiivista humalaväkivaltaa.

Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Yhdysvaltain National Institutes of Healthin tutkimuksessa löydettiin serotoniinireseptori 2B:n geenistä mutaatio, joka lisäsi tuntuvasti toistuvan impulsiivisen väkivaltakäytöksen riskiä. Mutaatio löytyi ainoastaan suomalaisväestöstä.

Serotoniini on käyttäytymiseen ja mielialan säätelyyn liittyvä hermosolujen viestinnän välittäjäaine, ja sen uskotaan olevan tärkeä tekijä muun muassa ihmisen impulsiivisen väkivaltaisen käyttäytymisen, itsetuhoisuuden ja tuhopolttokäyttäytymisen taustalla.

Nature-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli mukana yli 9 000 henkilöä, joista 3 000 edusti Yhdysvaltojen väestöä ja maailmanlaajuista etnistä jakautumaa, ja loput olivat suomalaisia. Mukana oli  Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian tutkijoiden kokoama väkivaltarikollisten ryhmä, johon kuului 228 alkoholisoitunutta ja toistuviin impulsiivisiin väkivallantekoihin syyllistynyttä miestä. Ryhmään kuuluvilla oli myös lisääntynyt riski itsetuhokäytökseen.

Serotoniinireseptorin mutaatio löytyi 97 suomalaiselta, joista 17 oli alkoholisoituneita väkivaltarikollisia.

Tutkijat korostavat, että geenimuutos yksinään ei laukaise impulsiivista ja väkivaltaista käytöstä; suomalaisesta väestöstä mutaatiota kantaa reilu prosentti, ja suurin osa heistä on käytökseltään täysin normaaleja.

— Tähän mutaatioon näyttää liittyvän suuria ongelmia vain alkoholisoituneilla miehillä voimakkaiden humalatilojen yhteydessä, sanoo Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian professori Matti Virkkunen.  

Virkkunen arvioi, että nyt löydetty geenivirhe voi selittää noin kahdeksan prosenttia suomalaisesta humalaväkivallasta.

— Kysymyksessä ovat juuri sellaiset väkivaltarikokset, jotka näyttävät saaneen alkunsa täysin mitättömästä ulkoisesta ärsykkeestä ja ovat käsittämättömiä sekä ulkopuolisille että jälkeenpäin yleensä myös tekijälle itselleen.

Professori Jaakko Kaprio Helsingin yliopiston Hjelt-instituutista muistuttaa, että impulsiivisuus on monimuotoinen ominaisuus ja koostuu useista eri tekijöistä.

— Nyt löydetty perimän muutos selittää vain pienen osan impulsiivisuuden ilmentymisestä. Nämä tutkimustulokset lisäävät kuitenkin osaltaan ymmärrystämme impulsiivisuuden mekanismeista.

Serotoniinireseptori 2B:n yhteys impulsiiviseen käyttäytymiseen osoitettiin myös hiirikokeissa: Poistogeeniset hiiret, joilla kyseistä reseptoria ei ole, käyttäytyivät impulsiivisemmin kuin verrokit. Tutkimukset alkoholin vaikutuksesta poistogeenisten hiirten käyttäytymiseen ovat meneillään.

Teksti: Päivi Lehtinen