Yhdysvaltain terveysvirastolta suurapuraha suomalaiseen diabetestutkimukseen

Yhdysvaltain terveysvirasto (NIH) on myöntänyt 11 miljoonan dollarin eli lähes kahdeksan miljoonan euron suuruisen viisivuotisen apurahan professori Mikael Knipin johtamaan lapsuusiän diabetesta koskevaan TRIGR-tutkimukseen.

TRIGR-tutkimuksessa selvitetään imeväisiän ravitsemuksen merkitystä ykköstyypin diabeteksen kehittymisessä ja ehkäisyssä.

— Tavoitteemme on selvittää vähentääkö pilkottuja valkuaisaineita sisältävän äidinmaidonkorvikkeen käyttö sairauden puhkeamista tavallisen äidinmaidonkorvikkeen käyttöön verrattuna, professori Mikael Knip kertoo.

Korviketta annettiin lapsille silloin, kun äidinmaitoa ei ollut riittävästi saatavissa.

Vuonna 2002 alkaneessa tutkimuksessa on mukana 2 160 lasta, joista 424 on Suomessa. Mukana on 12 Euroopan maata sekä Yhdysvallat, Kanada ja Australia. Suomesta tutkimuksessa on mukana 16 sairaalaa. 

Tutkimuksessa mukana olevilla lapsilla on kohonnut perinnöllinen sairastumisriski ja lisäksi jompikumpi heidän vanhemmistaan tai täyssisarus sairastaa ykköstyypin diabetesta.

Lapset on jaettu kahteen ryhm ään: ensimmäisen ryhmän lapset ovat saaneet lisämaitoa tarvitessaan pilkottuja proteiineja sisältävää äidinmaidonkorviketta, toinen ryhmä puolestaan on nauttinut tavallista lehmänmaitopohjaista korviketta.
.
Kysymyksessä on kaksoissokkotutkimus, joten sen enempää tutkijat kuin perheetkään eivät tutkimuksen aikana tiedä, kumpaan ryhmään lapsi kuuluu.

Tutkimuksessa mukana olevia lapsia seurataan, kunnes nuorin lapsi on täyttänyt 10 vuotta.

Vuonna 2013 saadaan ensimmäiset tulokset siitä, missä määrin tutkimukseen osallistuvilla lapsilla on kuuteen ikävuoteen mennessä ilmaantunut ykköstyypin diabetekseen liittyviä autovasta-aineita.

Lopulliset tulokset tutkimuksesta saadaan vuonna 2017, jolloin diabetekseen sairastuneiden määriä voidaan verrata ryhmien kesken.

— TRIGR-hanke on maailmanlaajuisestikin ensimmäinen tutkimus, missä pyritään estämään diabeteksen kehittymiseen johtavan tautiprosessin käynnistyminen, Knip toteaa.


Teksti: Päivi Lehtinen