Arkkiatri Risto Pelkonen tiedekunnan kunnia-alumniksi

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ensimmäiseksi kunnia-alumniksi on kutsuttu arkkiatri Risto Pelkonen. Tiedekunnan Vuoden alumni 2012 on professori Heikki Peltola.

Varadekaani Eija Kalso luovutti kunniakirjan tiedekunnan kunnia-alumniksi kutsutulle arkkiatri Risto Pelkoselle.

Arkkiatri Risto Pelkonen otti vastaan kunnia-alumnin arvon lauantaina 29.10. järjestetyssä alumnitapahtumassa.
Samassa tilaisuudessa tiedekunnan ensimmäinen Vuoden alumni, professori Krister Höckerstedt, luovutti tämän kunniatehtävän seuraajalleen, professori Heikki Peltolalle.

Lyhyessä puheessaan arkkiatri pohti alumniuden merkitystä tämän päivän yliopistossa ja yhteiskunnassa.

— Yliopisto on totuuden etsijä ja suunnan antaja, ja alumnit ovat lähettejä, jotka vievät tätä yliopiston syvintä aatetta muualle yhteiskuntaan – myös niihin pöytiin, joissa tehdään tärkeitä päätöksiä. Samalla alumnit tuovat yliopistoon raikkaita tuulahduksia ympäröivästä maailmasta, Pelkonen totesi.

Pelkonen valittiin Helsingin yliopiston Vuoden alumniksi vuonna 2001.

Professori Heikki Peltolan valinta Vuoden alumniksi oli monen tekijän summa, mutta erityisesti valinnassa nousi esille hänen pitkäaikainen ja määrätietoinen työnsä köyhien maiden lasten hyväksi – työ, johon rahoituksen löytäminen ei ole ollut helppoa ja jota on tehty ilman suurta julkisuutta tai mediahälyä.

— Tämä hiljainen työ on kuitenkin jättänyt pysyviä vaikutuksia monien maiden terveydenhuoltoon ja lukemattomien lasten elämään, totesi Krister Höckerstedt esitellessään seuraajansa.

Ytimekkäässä ja tehokkailla faktoilla pohjustetussa puheenvuorossaan Peltola avasi kuulijoiden silmät näkemään maailman valtavan epätasa-arvoisuuden ja yhä kasvavat varallisuuserot. WTC-isku nostatti sodan terrorismia vastaan – missä viipyy sota nälkää ja köyhyyttä vastaan? hän kysyi.

Alumni-iltapäivän luennoijan, professori Matti J. Haltian huikea esitys Constantinus Africanuksesta ja Theorica Pantegnista valaisi kuulijoille länsimaisen lääketieteen historiaa ainutlaatuisella ja kiehtovalla tavalla. Tutkimattomat ovat lääketieteellisen tiedon tiet – Kreikasta monen mutkan kautta Afrikkaan ja jälleen historian käänteiden kautta Eurooppaan.

Eturivissä vas. Matti J. Haltia, Heikki Peltola, Krister Höckerstedt, Hannu Sariola ja Eija Kalso.

 

Teksti ja kuvat: Päivi Lehtinen

Lisää kuvia tilaisuudesta